|
Kumpulaiset Myllyjärven rakentajina
Myllyjärvi-lammen rinteeseen syntyi kolmen Kumpulaisen veljeksen Erkin, Pentin ja Simon voimin 1950-luvun alussa yksi alueen ensimmäisistä omakotitaloista Linjatien eli nykyisen Patotien varteen. Lammen toiselle rannalle oli rakennettu muutamia taloja jo vuosisadan alkukymmenillä.
– Vuonna 1954 Hovilan Onnilta ostettiin tontti, aloittaa Pentti Kumpulainen kertomuksensa ensimmäisen talonsa rakentamisesta. – Se oli syyskuun viides päivä, kun tehtiin kaupat. Tontti oli kokonaan metsää, eikä alueelle ollut tietäkään. Puut me kaadettiin talven aikaan, ja ne oli sellaista tukkipuuta, joka sahattiin Keljonkankaalla sirkkelissä.
– Tie tehtiin keväällä 1955, Pentti jatkaa. – Tienteossa meitä oli silloin mukana kolme: Viljasen Urpo, Vesin ja Lappalainen. Tien teki Riitesuon katepillariliike, ja me maksettiin. Tie tehtiin Keljonkadun päästä, ja sen nimeksi tuli Linjatie suuren sähkölinjan mukaan.
Kumpulaisten veljesten äidin Iida Kumpulaisen 60-vuotisjuhlakuva Linjatien eli nykyisen Patotien talon pihalta vuonna 1962. Taustalla näkyy naapurin piharakennus, jonka takana siintää Myllyjärvi. Kuva Pentti Kumpulainen
– Kaksoisveljen kanssa alettiin rakentaminen 1955 keväällä, Pentti kertoo. – Tontti oli oikein kivinen, ja katepillari tuli kaivamaan monttua. Yli neljä tuntia se teki töitä eikä saanut sittenkään kokonaan monttua auki.
– Meillä jäi lapio- ja hakkutyötä noin puoleksitoista kuukaudeksi, ennen kuin me saatiin pohja niin hyväksi, että päästiin aloittamaan laudoitusten teko. Siinä naapurit jo ihmettelivät, eikö me saada mitään aikaiseksi, kun ei synny mitään valmista.
Työmaat näyttivät tältä 1950- ja 1960-luvun taitteessa. Kuvassa ollaan valamassa Simo Kumpulaisen (Käsikivi 10) pihasaunan pohjaa talkootyönä. Nykyään sauna on jo purettu, ja paikalla on asuinrakennus.
– Linjatiellä räjäytystöitä ei ollut, Pentti jatkaa. – Mutta maa oli kovaa, ja siinä oli pientä kiveä ja savimaata seassa. Maa ei meinannut hajota kangella eikä hakulla. Kun pohja saatiin valmiiksi, rupesi työt edistymään hyvin nopeasti.
– Vanhin velipoika Simo oli ammatiltaan kirvesmies. Me kolme veljestä olimme kaikki rakentamistouhussa mukana. Laudoitukset olivat pian valmiit, mutta sähköjä ei vielä silloin ollut. Betonimyllyä pyöritti traktori, ja kiilakiviä hakattiin lekalla ja meisselillä. 
Linjatien maapohja oli kivistä ja kovaa, ja sitä piti kaivaa lapiolla ja hakulla. Kuvassa Erkki Kumpulainen.
Kumpulaisen veljekset ostivat runko- ja lautatavaran Puuppolan sahalta ja panivat kolmisin rungon pystyyn. Java-moottoripyöriä kuljetettiin tuohon aikaan punttilaatikoissa, ja laatikoiden laudoista veljekset tekivät sisäseiniä.
– Niistä tuli ihan tasalaatuista seinää ja siloiset pinnat, Pentti kertoo. – Seinät oli hyvä päällystää pinkopahvilla.
– Muuraukset teki jyväskyläläinen muurari Pentti Pellinen, joka asui silloin Kukkumäessä, Pentti jatkaa. – Sähkötyöt kävi tekemässä myös Kukkumäessä asunut Aarne Ruussi. Talo valmistui sillä tavalla, että jouluksi päästiin muuttamaan. Meillä oli silloin alakerta valmiina, ja loppuosa jäi seuraavalle vuodelle.
Samoihin aikoihin Kumpulaisten kanssa rakensivat myös Viljanen, Vesin ja Lappalainen. Taloissa ei ollut alkuvuosina vesijohtoja eikä viemäreitä. Vesi kannettiin kaivosta, ja sähkö saatiin Petromaksilta. Terttu Kumpulainen muutti Pentin kanssa Linjatielle avioliiton myötä.
– Silloin kun mentiin naimisiin, Pena kysyi minulta, mennäänkö yläkertaan vai ostetaanko osake, Terttu kertoo. – Minä mietin vähän aikaa ja sanoin, että mennään yläkertaan.
Iida ja Pekka Kumpulainen vuonna 1964. Kotitalon seinät on jo vuorattu.
Myllyjärven ensimmäinen kauppa
Kumpulaisen veljekset kävivät aluksi Perälän kaupassa, joka sijaitsi Petäjävedelle menevällä tiellä sillan kupeessa, osoitteessa Korkeakoskentie 34. Perälät rakensivat uuden kauppahuoneen Myllyjärvelle vuonna 1962.
– Perälän kauppa tuli siihen, meiltä Myllyjärvelle päin, sen jälkeen kun me rakennettiin. Mylly-Market jatkoi myöhemmin samassa talossa ehkä 1970-luvulla, muistelee Pentti.
Toinen talo Käsikivelle
Nuoripari Kumpulainen asui Patotien omakotitalon yläkerrassa kuusi vuotta, kunnes oman talon rakentaminen alkoi siinnellä mielissä.
– Avioliittoon menimme 1961, ja Käsikivelle ruvettiin rakentamaan vuonna 1966, Pentti kertoo. – Käsikiveen olivat rakentaneet talonsa jo Kaarlo Pekkanen, veljeni Simo Kumpulainen ja Artturi Helin.
Käsikivi 7 tekeillä. Niin omat kuin naapurin lapset livahtivat joskus rakennustyömaalle, vaikka se oli kielletty vaaratilanteiden vuoksi.
– Oli se sellaista aikaa, että ei silloin tilattu kuorma-autolla tavaraa kaupasta, Terttu Kumpulainen muistelee. – Minulle annettiin aamulla lappu, mitä pitää kaupasta hakea. Minä pakkasin penskat autoon, pistin peräkärryn perään ja läksin hakemaan tavaraa Pohjanmaan tukusta, tuolta rannalta, missä tanssisali Lutakko nyt on.
– Menin sinne peräkärryn kanssa, ja sieltä lastattiin styroksit, ja mitä nyt milloinkin tarvitsi ottaa, kärryyn. Silloin osasin vielä ajaa peräkärryä. Sitten kun miehet tulivat illalla töihin, tavarat olivat jo siellä. Käytiin me poikien kanssa myös siivoamassa siellä rakennuksilla, keräämässä laudanpätkät pois ja lakaisemassa lattiat.
– Käsikiven monttua kaivettiin, ja meniköhän siinä kaksi tuntia, kun semmoinen ”aropupu”, joka kulkee tällä lailla, kaivoi sen montun. Siellä oli yksi ainoa iso kivi. Kaikki muu oli sellaista hienoa hiekkaa. Kun taas tien toisella puolella Artturi Helinin ja Simo Kumpulaisen rakennuksilta vietiin monta kymmentä kuormaa kiveä pois. Maa muuttui niin äkkiä.
Terttu Kumpulainen Käsikiven rakennustyömaalla kasaamassa lautoja.
– Silloin kun meille tehtiin pohjaa, meitä oli päivällä kolme: betonimies, kärräri ja minä, Terttu Kumpulainen kertoo. – Miehet tulivat sitten illalla, mutta päivällä ne anturat valettiin.
– Minä en sinä kesänä tarvinnut muita vaatteita kuin uimapuvun, kumisaappaat ja sortsit. Se oli hirvittävän kuuma kesä. Kerta kaikkiaan, kun sinne kahdenmetrin monttuun painui, paistoi aurinko, ja minä olin melkein kuin kekäle.
Pentti Kumpulainen oli päivät töissä, ja työpäivät venyivät, kun paperitöitä tuli otettua työpaikalta mukaan kotiinkin. Terttu kertoo, miten Pentin työpäivät venyivät helposti kaksitoistatuntisiksi, ja iltaisin oli rakennuksilla tehtävä se, minkä ehti. Päivät olivat pitkiä pyhänäkin.
– Käsikiven rakennukset suunnitteli Kaipion Otto, kertoo Pentti.
– Hän piirsi raakaluonnoksen, jatkaa Terttu. – Kyllä se kyseli meiltä, mitä me tarvitaan ja halutaan ja sen mukaan piirsi. Keittiön sain suunnitella sisältä niin kuin halusin. Aravalla tehtiin, ja sen määräysten mukaan saatiin rakentaa neliöt, saunat ja pesutilat.
Käsikivi 7 valmiina 1970-luvun lopulla. Talon edustalla oleva puu on kasvanut jo suureksi, ja naapuriin on rakennettu Martti ja Arla Kumpulaisen talo. Valokuvauksessakin on siirrytty värikuviin.
– Sehän oli mahtavaa, kun oli tilaa, muistelee Terttu. – Meillä oli 90 neliötä sisällä: olohuone, kolme makuuhuonetta, keittiö ja eteinen ja alakerrassa sauna ja autotalli.
– Vuonna 1975 me tehtiin saunaremontti ja takkahuone alakertaan, Pentti kertoo. – Purettiin vähän väliseinää ja saatiin turhia käytävätiloja pois. Pesuhuone oli suuri, arviolta 4 x 4 metriä. Siitä siirrettiin sauna pesuhuoneen puolelle. Sinne alas tehtiin takkahuone. Silti jäivät riittävät tilat pesuhuoneeseen.
Autokorjaamo
Pentti Kumpulaisen autokorjaamo Käsikivellä tunnettiin ympäristössä hyvin. Pentti työskenteli 21 vuotta Jyväskylän Laatuauton palveluksessa, ennen kuin perusti oman yrityksen. Se toimi vuoteen 2000 asti.
– Vuonna 1973 aloin kotona korjaamaan autoja, Pentti kertoo. – Ensin tein pienemmässä tallissa, ja sitten 1978 rakennettiin lisätilaa, neljä metriä korkea autotalli. Laatuautolla korjattiin Skoda- ja Renault-merkkisiä autoja. Omalla korjaamolla ei ollut merkkirajoituksia.
Pentti kertoo, miten asiakkaita riitti aina ilman lehti-ilmoituksiakin, kun tieto kulki suusta suuhun. Myllyjärvellä on yhä paljon asukkaita, jotka ovat käyneet Kumpulaisen korjaamolla.
– Monta kertaa nousi esille kysymys, että kukahan tuo oli nimeltään, Terttu kommentoi pilke silmäkulmassa. – En muistanut kuin että sillä oli sellainen ja sellainen auto.
Lasten leikit
Terttu ja Pentti Kumpulaisella on kaksi poikaa Pekka (s. 1961) ja Pertti (s. 1964), jotka syntyivät Myllyjärvellä. He elivät lapsuutensa Linjatiellä 1960-luvulla ja Käsikivessä 1970-luvulla, kun taas Kumpulaisten lastenlapset ovat leikkineet isovanhempiensa luona Myllyjärvellä 1990-luvulla ja myöhemminkin. 
Pekkaa ja Kari-serkkua vedetään Erkki-sedän valmistamalla suurella leikkiautolla Linjatien pihalla 1960-luvulla.
– Me ei käyty missään leikkipuistoissa, eikä meillä ollut leikkimökkiä. Erkki Kumpulainen teki Pekalle ison kuorma-auton, olisiko ollut 80 senttimetriä, mikä oli pojalle tärkeä, kertoo Terttu.
– Auto oli Dodge Fargo -merkkisen auton mallin mukaan tehty. Oikean auton näköinen, lisää Pentti.
– Sitten Pekalla oli tietysti polkupyörä, kolmipyöräinen. Pekkaa vedettiin pyörällä perässä, muistelee Terttu.
Pekka, Pertti ja tyttö istuskelevat Käsikivi 10 portailla 1960-luvun kauniina kesäpäivänä.
– Sähkölinjoilla käytiin retkellä. Aina piti olla evästä mukana, ja siellä sitten kivellä istuttiin, muistelee Terttu. – Simon tyttö Anja käytti paljon Pekkaa kesäretkillä. Hän oli semmoinen 10–11-vuotias. Nyt taas Pekan ja Pertin tytöt haluavat lähteä papan kanssa tuonne metsään, meidän mehtään.
Haastattelija Maila Ahonen vahvistaa, että seudun lapset ovat aina käyneet Purometsässä retkellä, myös heidän lapsensa.
Anja ja Pekka Kumpulainen Käsikivi 10 pihamaalla. Serkukset retkeilivät lähimetsissä mielellään.
– Seurakunnan päiväkerho oli Keljonkadulla kaksi kertaa viikossa, kun Pekka oli 5–6-vuoden ikäinen, Terttu kertoo. – Pekkasen pojat ja Simo Kumpulaisen lapset Antti ja Anja olivat vähän isompia kuin meidän pojat ja pitivät silmällä niitä. Silloinhan täällä ei ollut näitä taloja.
– Siinä meidän alapuolella oli Niemelän romuttamo, ja nykyisen Yläkiven ja Käsikiven välissä oli metsä. Siellä oli sitten rallirata, jossa päästeltiin kolmipyöräisellä enemmän kuin laki sallii, Terttu kertoo. – Koskaan lapsia ei tarvinnut vahtia. Ei ne lähteneet mihinkään karkuun. Ikkunasta kun huusi, niin vastaus tuli aina.
– Metsästä sai myös marjoja, jatkaa Terttu. – Sieltä ne mustikat ja puolukat, ja mitä nyt sattui olemaan, napsivat suuhunsa. Käsikiven päässä Juseliuksen kohdalla, joka tulee Myllyjärven tielle, oli suolätäkkö. Sitä avattiin lapsille luistinrataa varten. Lapsia ei tarvinnut lähteä viemään mihinkään Harjulle. 
Käsikiven lapsia. Antti Kumpulainen ja Tanskasen perheen lapsia 1960-luvun puolivälissä.
Tie
Ennen kun Myllyjärven asuinaluetta alettiin varsinaisesti rakentaa 1970-luvun puolivälissä, Myllyjärven rinteessä oli vain muutamia omakotitaloja. Käsikivessä oli vain neljä taloa metsän keskellä. Tietöistä ja lumen luomisesta piti huolehtia itse.
– Se oli sillä tavalla ihanteellinen paikka lapsille, Terttu kertoo. – Mutta sitten, kun ruvettiin tätä mäkeä rakentamaan, jo vain tuli liikennettä. Kaikki liikenne kulki meidän ohi. Muuta tietä ei ollut mäelle. Kaikki tuli Käsikiveä pitkin.
– Ensi alkuun oli sillä tavalla, että Ronsuntaipaleentietä noustiin ylöspäin, ja Käsikivi teki jyrkän mutkan alhaaltapäin. Se ei ollut tämmöinen suora tie kuin se nyt on. Se oli jyrkkä.
Monen vuoden ajan Käsikiven asukkaat tekivät yhdessä lumityöt aina isolle tielle asti. Tiellä ei käynyt aura-auto, ja niin neljän talon asukkaat tekivät autolla mentävän tien hartiavoimin kolalla.
Kaivo ja lähteet
Myllyjärven vanhimmissa taloissa ei ollut aluksi vesijohtoja. Taloissa turvauduttiin pihakaivoihin. Kaivojen teko rinteeseen ei ollut kuitenkaan vaivalloista, sillä alue on hyvin lähdepitoista. Tunnetuimpia olivat Loukkukorven lähteet, jotka tiettävästi sijaitsivat Myllytuvan päiväkodin lähellä, Myllyjärven lähteen tuntumassa.
– Tässähän oli niin alavaa, että 3–4 metrin syvyydestä löytyi yleensä jo vesi, kertoo Pentti. – Vettä riitti kaivossa. Ei se koskaan loppunut.
– Täältä rinteestä tuli Pekkasen Kallelle kalalammikkoonkin yhdestä lähteestä vesi, kertoo Terttu. – En ihan tarkkaan osaa sanoa, missä kohtaa se lähde oli. Olisiko se ollut tuossa nurmikolla.
– Mihinkähän kohtaan ne Loukkukorven lähteet tulevat? kyselee Terttu – Minulla on ollut sellainen mielikuva, että ne lähteet olisivat noitten kivitalojen, kerrostalojen alla. Mutta en ole nyt ihan satavarma siitä, onko se näin.
Haastattelija Aimo Ahonen kommentoi, että lähteet olivat siellä, missä kerrostaloilta tullaan vähän alaspäin Myllyjärventielle, ja Terttu vahvistaa tiedon.
– Jossakin siinä main ne Loukkukorven lähteet olivat, Terttu sanoo. – Nehän oli hirveän suuret, monta metriä halkaisijaltaan ne renkaat.
– Siihen oli valettu betoniallas, Pentti jatkaa.
– Niitä oli kaksi, ja sitten oli tehty katos päälle, Terttu lisää. – Minä kävin siellä yhden kerran. Mutta sitä ihmettelin, ettei siinä ollut minkäänlaista verkkoa tai mitään lähteitten päällä. Ettei ne penskat menneet sinne tai hukkuneet? Ei kai sinne ole ketään hukkunut. Lapset osasivat pitää varansa.
Kolmas kerta toden sanoo
Pentti Kumpulainen jäi vuonna 1994 osa-aikaeläkkeelle ja 1998 kokonaan eläkkeelle. Terttu kertoo, että vuonna 1998 heidän pojistaan Pertti muutti Tampereelle ja vuonna 2000 Pekka Säynätsaloon. Korjaamo lopetettiin samalla.
– Me myytiin Käsikivi, kun se rupesi käymään meille liian isoksi, Terttu kertoo. – Muutettiin kaupunkiin sille paikalle, missä minä olen syntynyt. Olin aina halunnut asua siinä uudessa talossa, joka oli rakennettu samalle paikalle. Mutta ei me siellä viihdytty kuin vajaa kaksi vuotta. Ruvettiin etsimään pientä omakotitaloa, jossa olisi kaikki yhdessä kerroksessa.
Kumpulaiset kävivät katsomassa 68:aa omakotitaloa ja kahdeksaa rivitaloa. Sitten Myllyjärvellä tuli myyntiin pieni omakotitalo, jota he kävivät katsomassa ja josta he tekivät myös tarjouksen. Vastatarjousta ei kuitenkaan kuulunut, ja asia raukesi siihen. Vähän ajan päästä myyntiin tuli toinen talo, jota Kumpulaiset tulivat myös katsomaan.
– Meillä oli poikien tytöt mukana, Terttu kertoo. – Åsa, joka on erittäin aktiivinen nuori nainen, kävi ravistelemassa pappaa vähän väliä, että pappa tee tarjous, pappa joko sinä teit tarjouksen. Åsa kiersi talon ja taas tuli ravistelemaan, joko sinä teit pappa tarjouksen.
Pentti Kumpulainen teki tarjouksen, ja perhe jäi odottamaan kuntokartoituksen lausuntoa.
– Meidän tarjous hyväksyttiin, Terttu kertoo. – Me oltiin silloin mökillä, koska meillä ei ollut enää muuta asuntoa. Voionmaankadun asunto oli myyty. Minä, joka olen kepeäjalkaisin meidän perheestä, läksin hakemaan sitä kuntokartoitusta. Åsa kysyi minulta lähtiessä, että mummo, onko sinulla sen verran rahaa, että voit maksaa käsirahan, ja kun sinä olet maksanut sen käsirahan, onko se talo sitten varmasti meidän. Minä sanoin, että on.
– Niin siinä sitten kävi, että me asutaan taas Myllyjärvellä, Terttu sanoo. – Tämä on hyväksi havaittu asuinpaikka. Toivottavasti me ollaan täällä niin kauan kuin henki pihisee.
– Tervetuloa takaisin! toivottaa Aimo.
Terttu ja Pentti Kumpulaisen haastattelu 3.10.2008 Myllyjärvellä
Haastattelijat: Maila ja Aimo Ahonen
Tekstin toimitus: Pirjo Sojakka ja Sanna Karppinen (2010)
Kuvat: Terttu ja Pentti Kumpulaisen yksityiskokoelmat
|
